keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Seksikkäät sairaudet

Julkisuudessa on viime aikoina herkuteltu 26-vuotiaana syöpään kuolleen nuoren näyttelijä-tanssija-lupauksen ja hänen perheensä traagisella tarinalla. Myötätuntoa, kyyneliä ja kynttilöitä on jaettu niin nuoren naisen muistolle kuin hänen avomiehensä ja pienen lapsensa tueksi. Hyvä näin. Toivottavasti tapauksen saama julkisuus on aiheuttanut vainajan omaisille enemmän hyötyä kuin haittaa.

Kaikilla sairauksilla ei ole syövän kaltaista vetoa tai gloriaa medioissa - eikä ihmisten mielissä. Mielen sairaudet ovat yksi ryhmä, joita sairastavat saavat osakseen ymmärtämättömyyttä ja sydämettömyyttä. En ole vielä missään nähnyt mainoksia Elämä mielisairaille-konsertista.

On itsestään selvää, että syöpäsairaille pyritään etsimään tautiin parhaiten tehoava hoitomuoto. Tautiin sairastuneita -tupakoitsijoita nyt ehkä lukuunottamatta - ei myöskään yleensä syyllistetä sairastumisestaan.

Mielen sairauksissa kuten masennuksessa tai mielialan aaltoiluhäiriössä vain osa lääkäreistä suostuu etsimään potilaalle sopivan lääkkeen. Moni joutuu tyytymään lääkkeeseen, joka on sopimaton, tehoton tai aiheuttaa liikaa sivuvaikutuksia. Taustalla lienee ajatus siitä, että mieleltään sairastuneen kohdalla riittää kunhan vähän hutkitaan sinne päin. Mitä tämä kertoo arvoistamme?

Maallikon taas näyttää olevan vaikea ymmärtää kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvän masennuksen luonnetta. Kun kyseessä on biologispohjainen mielialan säätelyhäiriö, ei positiivinen ajattelu tai elämänasenne valitettavasti riitä.

Kuvaavaa on oma yritykseni lopettaa masennuslääkitys kiusallisten sivuvaikutusten takia: olin välittömästi itsemurhan partaalla, vaikka elämässäni ei edes ollut mitään akuuttia kriisiä tai vakavaa stressitekijää. Ilman tasaavaa lääkitystä vaarana on puolestaan nopeasti hypomania.

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön kuolleisuus on 40%. Siitä suurin osa selittyy korkealla itsemurhakuolleisuudella. Tämän taudin, sen syvien masennusten ja kuluttavien (hypo)manioiden kanssa on siis lähes sietämättömän vaikeaa elää.

Siksi meistä moni lähtee täältä oman käden kautta.

Ei kommentteja: