Kymmenen vuotta olen rampannut lääkärissä. Milloin yleislääkärillä ja milloin psykiatrilla. Täydellinen unettomuus varsinkin keväisin valon lisääntyessä, sisäinen levottomuus, jatkuva musiikinpätkien soiminen päässä, mahdottomuus vain olla rauhassa tai istua paikallaan ja asioiden kesken jääminen - se on lääkäristä riippuen ollut milloin stressiä, milloin masennusta.
Entäs sitten räjähdysalttius kun kolmen lapsen yhtäaikainen puhuminen synnyttää sellaisen kakofonian, että aivot ovat sanoa itsensä irti. Tai kun lounasravintolassa viereisen pöydän keskustelu estää minua keskittymästä oman pöytäseurueeni jutusteluun. Havainnolleni siitä, että nimenomaan tietyt lääkkeet laukaisevat tätä käyttäytymistä ja jopa euforistakin oloa, on lääkärien taholta jopa naureskeltu. Kunnianarvoisa ja eläkkeellä oleva psykiatrian ylilääkäri käski minun - klassisen musiikin ja yksinlaulun harrastajan kuunnella klassista musiikkia. 80 euroa, kiitos ja näkemiin!
Nyt - viimeinkin - löytyi lääkäri, joka otti minut vakavasti. Kirjoitti mielialaa tasaavaa lääkettä (valproaatti), kehoitti kontrolliverikokeisiin ja pyysi tulemaan uudellen puolen vuoden kuluttua.
Olo on helpottunut, mutta hämmentynyt. Onko minulla nyt "se"? Kuulunko siihen ihmisryhmään, joka vuoroin makaa ruokkoamattomana paskaisissa lakanoissa kaksi kuukatta ja nousee sitten matkustaakseen Madridiin naidakseen viikkojen ajan karvaisten, vieraiden miesten kanssa ja palaa kotiin pakkopaidassa kuola suupielestä valuen?
Mikä sitten on minua, mikä sairautta? Onko se, mitä olen pitänyt ainutlaatuisena persoonallisuutenani, itsenäni - tinkimättömänä ja helposti innostuvana yhteiskunnallisena keskustelijana, iloisena, epäsovinnnaisena ja arjen rajat rikkovana luovana hulluttelijana vain poikkeavan aivokemian tuotetta? Onko minun kohtalonani palaa loppuun tai päätyä raskaasti lääkittynä sairaalan pitkäaikaispotilaaksi?Vai päättyykö minun elämäni kenties oman käden kautta kuten niin monen tämän sairauden klassista muotoa sairastavan?
Paljon kysymyksiä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hienoa tekstiä ja tajunnanvirtaa! Puit monia sellaisia asioita sanoiksi joita itse en vielä osaa oikeissa kohdissa käyttää, kuvaillakseni tunteita joita käyn läpi.
Minullehan Jorvin psyk.polin sosiaalitäti antoi unettomuuteen ohjeeksi :"kuuntele kannettavalla cd-soittimella delfiinien laulua ja mene puistojumppaan"
Olin niin masentunut etten edes hiuksia jaksanut pestä. Millä voimilla sitten jumppaamaan ja kannettavaa soitinta ostamaan ;) Niin ja delfiinilevyjä?
Kuten muistat, kyseinen täti myös ehdotti minua ottamaan yhteyttä äitiini "kun riidassa on aina kaksi osapuolta". Niinpä niin. Kyllähän minäkin lapsena opin, että minussa täytyi olla jokin perustavaa laatua oleva vika kun minua hakattiin milloin äidin vyöllä, milloin koivuniemen herralla. Ja yleensä syyksi riitti äidin oma ahdistus.
Lähetä kommentti