Monin tavoin rankka syksy ei oikein ota hellittääkseen. Viime päivinä olen ollut jaksamiseni äärirajoilla oman ja lasteni sairastamisen kanssa. On päiviä, jolloin itken silkasta väsymyksestä vaikka oma perussairauteni sattuisi jopa olemaan paremmassa vaiheessa. Tilannetta ei yhtään paranna se, että niin esimies kuin työtoveritkin edellyttävät minun hoitelevan työasioita sairaslomalla ja erityisesti sairaita lapsia hoidellessani. Kummallista empatiakyvyn puutetta. Esimies on jopa keksinyt uuden(laittoman) säännön, jonka mukaan hänellä olisi oikeus teettää työntekijöillään töitä myös sairasloman aikana kunhan työnteko ei hidasta paranemista.
Esikoisen siitepölyallergian siedätyshoito on vaatinut meiltä vanhemmilta sinnikkyyttä, olivathan Jorvikäynnit aluksi viikottaisia ja varsinkin opettajan ja esimieheni suhtautuminen nuivaa. Nyt kun tuloksia on alkanut näkyä - Esikoinen voi keväisinkin tyydyttävästi ja lääkityksiä on voitu vähentää - on Kottarainen puolestaan alkanut oireilla rajusti.
Kottaraisen astma on valitettavasti selkeästi rajumpaa sorttia kuin Esikoisen, ja viimeisen kuukauden aikana sairaalalähetteitä on ollut useampia. Äidin yöt ovat kuluneet koiranunta nuokkuessa, sillä tiheäkään lääkitseminen ei ole pitänyt Kottaraisen yskää loitolla eikä hengitystä vapaana. Muistan omasta lapsuudestani hakkaavan yskän ja tikahtuvan hengityksen. En mistään hinnasta haluaisi samanlaisia kokemuksia omille lapsilleni.
Uskaltaako tätä kuiskata ääneen edes omassa blogissaan: onneksi lapsillani on yksityiset sairaskuluvakuutukset!
Tiedän toki, että terveyskeskuksen kautta meille järjestyisi lähete Jorvin lastentautien poliklinikalle, siellä käymme jo Esikoisen siedätyshoidon lääkärikontrollissa.
Tiedän kuitenkin myös, että astmaatikkojen kontrolleja on harvakseltaan. Jos lääkkeiden hoitovaste sattuisi olemaan huono (kaikki lastenlääkärit eivät sattumoisin ole yhtä perehtyneitä astman ja allergioiden hoidossa), saisimme odottaa uutta aikaa pitkään. Kohtaukset (joita meillä on tänä syksynä ollut tiheään) hoidettaisiin luonnollisesti edelleenkin ruuhkaisessa päivystyksessä.
Kaiken kurjuuden keskellä ilahduttaa se, että olen voinut viedä myös Kottaraisen parhaimpana pitämälleni lastenallergologille. Hänen ansiotaan on, että Kottaraisen lääkitys saatiin uuteen uskoon kertaheitolla. On ainakin toivoa siitä, että ärhäkkä astmatulehdus keuhkoissa asettuu ja elimistö sitä kautta alkaa kestää myös muita infektioita paremmin. Tärkeäksi koen myös sen, että lääkäri arvostaa _minun_ näkemystäni siitä, miten mikäkin lääke lapsella on toiminut, millainen lapsen vointi milloinkin on ollut ja millaisia lapsen oireet ovat olleet. Tämä on olennainen osa pitkäaikaisten sairauksien hoitoa - kaikilla lääkäreillä ei vain tunnu olevan samanlaisia taitoja.
Medikalisaation vastustajat ja hyvinvointivaltion puolustajat näkevät perheeni tavassa toimia paljon tuomittavaa. Argumentit ovat minulle tuttuja: jos keskiluokka lakkaa käyttämästä julkisia palveluita, nämä näivettyvät, yksityislääkärit ahneudessaan teettävät vain turhia kokeita ja antavat turhia diagnooseja, yksityisiä palveluita käyttävien käsitykset perustuvat pelkkiin mielikuviin, eivät kokemuksiin. Ja niin edelleen.
Olemme miehen kanssa useasti todenneet, että ilman vakuutuksia jomman kumman meistä olisi lopetettava työntekoa silkan ajanhukan takia. Lasten krooniset sairaudet kuormittavat perhettämme jo niin paljon, että joudun unohtamaan kaikki ylevät periaatteet. Perusterveiden lasten vanhempina tilanne olisi toinen.
Astmaatikkona ja allergikkona tiedän näistä sairauksista niin paljon, että turhia kokeita ja tutkimuksia en ole kokenut meille yhdenkään lääkärin teettäneen. Astman varhainen hoito taas on ensiarvoisen tärkeää: sen avulla koko sairaus voi jopa ajan mittaan parantua.
*
Kunpa joku vielä kertoisi minulle, miksi lasten _ennaltaehkäisevä_ terveydenhuolto on meille verkostottomille vanhemmille tehty suorastaan mahdottomaksi?
Kun perheessä on kolme lasta, tarkoittaa se meidän kohdallamme tänä syksynä kolmea suuhygienistikäyntiä, yhtä neuvolakäyntiä, neljää siedätyshoitokäyntiä, kolmea (kontrolli)astmalääkärikäyntiä, yhtä siedätyshoidon lääkärikäyntiä Jorvissa ja yhtä terveydenhoitojan/opettajan tapaamista astma-asioissa. En tiedä, miten ihmeessä toteutamme nämä käynnit - työajalla ne eivät voi tapahtua.
Vai antaako lasten hampaiden mädäntyä suussa?(Yksi suuhygienistikäynti on jäänyt välistä, myönnettäköön). Ja ajatelkoon opettaja, että olemme niitä lapsistaan piittamatttomia vanhempia?
Tätä kirjoittaessa tuli vielä mieleeen, ettei kukaan muistanut viime keväänä varata Keskimmäiselle kuulontutkimukseen aikaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
15 kommenttia:
Työkaveri oli ulkomaanmatkan jälkeen rajussa vatsataudissa. Alkoi su, meni ma terkkariin (kun ei pidemmälle jaksanut, vaikka soittamalla työterveyshuoltoon asia olisi varmasti selvinnyt..), jossa myönnettiin 1 päivä saikkua, toisen sai anomalla. Oli todettu, että kun et ole lasten etkä ruoan kanssa tekemisissä ja töissä on vessa, niin voi hyvin olla töissä. Ke oli vielä huonokuntoisena työpaikalla, ja sanoin (vatsatautikammoisena), että olisi ehkä syytä mennä tthoon, niin sai loppuviikon sairaslomaa. Onneksi me ei ikinä käydä terveysasemalla, mun hermot ei tuollaista kohtelua kestäisi!
Yleensä mahataudit menee ohi kahdessa päivässä. Ei voi tietää, miten pitkän sairausloman työterveyshuolto olisi kirjoittanut, jos työkaverisi olisi mennyt sinne alun perin. Nyt kun tauti oli osoittautunut tavallista ärhäkämmäksi, oli selvää, että pitää olla pidempään poissa töistäkin.
Meidän perhe on saanut terveyskeskuksessa hyvää hoitoa. Mä käytän myös työterveyshuoltoa, joten voin ihan verrata. Jos ei käytä terveyskeskusta, ei voi oikein verratakaan.
Olen itse käyttänyt paljon julkisia palveluita, ja työterveyshuoltokin on Helsingin kaupungin. Sieltä ei todellakaan irtoa tutkimus- ja hoitoaikoja samaan tahtiin kuin mihin esim. jossakin Diacorilla käyvät ovat tottuneet. Kokemusta julkisista siis on, varsinkin kun erilaisia sairauksia riittää.
Minulle on kuitenkin eri asia aikuisena ihmisenä istua sairaana päivystyksessä (itse asiassa olen istunut, maannut ja jonottanut hoitoa melko paljon julkisella puolella ja hyvin kärsivällisesti, sillä se on aina odottamisen jälkeen ollut hyvää) tai odottaa työterveyslääkärin lääkäriaikaa parikin viikkoa kuin jonottaa kroonisesti sairaiden ja selvästi _erikoislääkärin_ hoidon tarpeessa olevien lasteni kanssa ensin terveyskeskuskuspäivystyksessä lähetettä sairaalapuolelle. Minunkaan hermoni eivät kestäisi enkä myöskään voi kiusata lapsia. Ehkä perusterveen ihmisen on vaikea eläytyä kroonisesti sairaan lapsen tilanteeseen, mutta ennemmin maksan ja edistän ties mitä perkeleellisiä kehityssuuntia (Espoossa asumisen lisäksi) kuin lisään lasteni kärsimystä.
Toi kommentti oli Crustiekille ja koski hänen aikuista työtoveriaan. Mä en ota kantaa tässä enkä ole koskaan ottanutkaan kantaa siihen, että mitä terveydenhuollon palveluja kenenkin pitäisi käyttää ja millaisia vakuutuksia saa/pitää ottaa.
Minä olen tehnyt (pääsääntöisen) valinnan julkisen terveydenhuollon hyväksi eikä vielä ole tullut sellaista tilannetta että olisi tarvinnut päätöstä muuttaa. Lasten kanssa päivystyksessä käymisestä on hyviä kokemuksia, samoin erikoissairaanhoitoon on päästy tarvittaessa kivuttomasti. En mä väitä, että kaikilla on näin tai sano, että kaikkien pitäisi tehdä näin.
Mä olen lasteni kohdalla valinnut sen linjan, että käytän yksityisiä palveluita. Julkisiakin on kokeiltu ja huonolla menestyksellä. Molemmilla lapsilla on vaikea ruoka-allergia (tai toinen on jo 5,5-v parantunut) ja molemmat on olleet korvakierteisiä. Mä pidän tärkeänä sitä, että meillä on joka kerta sama allergia-/korvalääkäri. Molemmat tuntee meidän lapset ja meidän perheen ja lapsetkin tykkää, kun mennään tutulle lääkärille. Julkisella puolella valitettavasti samanlainen jatkuvuus puuttuu. Arvostan myös sitä, että lääkäri uskoo ja luottaa minuun lasten äitinä enkä esim. kiikuta lapsia vain huvikseen lääkäriin.
Meidän tk:ssa on liuta epävarmoja ja jatkuvasti vaihtuvia janipettereitä tai huonosti suomea puhuvia maahanmuuttajalääkäreitä, joista yhdelle olen ammattini tultua ilmi esikoisen 2-v neuvolassa saanut kertoa miten hänen pitäisi hoitaa jonkun toisen potilaan heikkoa ravitsemustilaa. Ei oikein vakuuta eikä huvita käyttää omia lapsia harjoituskappaleina.
Meidän omalääkäri on pysynyt tk:ssa samana jo vuosia. En mä nyt väitä, että hän _tuntisi_ meitä, kun sen verran harvoin käydään ja on toki venäläinenkin, mutta hyvä lääkäri hän on ja riittää meille. Meillä ei ole isommin erityistarpeita, jollei esikoisen siitepölyallergiaa sellaiseksi lasketa (sen tiimoilta on käyty oikein allergialääkärillä kerran). Kuopuksen korvakierre tuli aikoinaan ihan mallikkaasti hoidettua julkisilla ja hän pääsi lähetteen saatuaan nopeasti putkitettavaksi.
Joko meillä on hyvä tuuri tai sitten mä vaan olen välinpitämätön äiti, mutta en mä ole oikein osannut muuta kaivata.
Ei mullakaan Hiipinä ole mitään venäläisiä tai edes maahanmuuttajia vastaan, jos olisi edes joka kerta sama venäläinen tai jos lääkäri keskittyisi siihen potilaaseen, joka on oikeasti sillä kertaa potilaana eikä konsultoisi potilaan äitiä toisen ihmisen asioissa. Tämä nyt on varmaan ääritapaus, mutta mulle se viimeinen niitti.
Mä tahkosin esikoisen allergia- ja korvavaivoissa liian monta sekä julkista että yksityistä lääkäriä läpi ja sain hullun leiman otsaan, kun kukaan ei uskonut, että lapsessa on oikeasti jotain "vikaa". Niinpä mä takerrun nyt tiukasti kiinni niihin lääkäreihin, jotka ottaa mut ja mun lapset vaivoineen tosissaan. Jos sä Hiipinä olet välinpitämätön, niin mä kai sitten olen vaadin liikaakin. ;)
Pointti lienee Hiipinän lasten erityistarpeiden puute.
En minäkään tavalliseen nuhakuumeeseen erikoislääkäriä tarvitse, mutta astmaan ja pahoihin allergioihin kyllä.
Esikoisen kohdalla sopivaa allergialääkettä etsittäessä käytiin läpi kaikki markkinoiden valmisteet, ja sillä aikaa tyttö makasi kotona märkä rätti naamalla. Lääkkeitä oli pahimmillaan yli kymmenen. Erikoislääkärin kanssa saatiin titrattua juuri oikea hoito ja hän suositteli myös siedätyshoitoa.
Nyt kun Kottaraisen tilanne näyttää samalta, olen todella onnellinen että pääsemme samalle hyvälle allergialääkärille. En tahdo jaksaa näitä viikkokausia jatkuvia muutamien tuntien yöunia (voin kertoa, että vinkuva ja yskivä astmaatikko todella valvottaa). Allergialääkärikäynnin jälkeen alkoi viimeinkin tuntua siltä, että ehkä tunnelin päässä on valoakin.
Tuskin (onneksi) olemme ainoa perhe, jonka lapset ovat terveitä. Siksi mua ottaa päähän, että lasten sairauskuluvakuutuksia pidetään pakollisina itsestäänselvyyksinä.
Ja en tarkoita, että tässä blogissa näin toimittaisiin, mutta monilla netin keskustelupalstoilla vakuutetaan vielä esikoistaan odottaville että mitenkään ette tule toimeen ilman vakuutuksia.
Ja käyn minä itsekin gynekologilla vuosittain, kun musta se kuuluu asiaan.
Hiipinä, mä kirjoitan tätä blogia itselleni ja olen jotenkin ollut hämmentynyt siitä että joku vaivautuu lukemaan, saati kommentoimaan tätä.
Ajatuksena on ollut luoda joku paikka, missä kukaan ei jyrää paremmalla argumentointi- tai kirjoitustaidollaan. Varsinkin kun kognitiiviset taidot näyttää heikentyvän samassa suhteessa kun lääkemäärä dosetissa lisääntyy. Kohta varmaan valuu kuola suupielestä;-/
Kommentointimahdollisuuden pystyy kytkemään myös pois päältä, jos niitä ei halua.
En tarkoittanut etten haluaisi kommentteja. Kukaan ei kai kuitenkaan halua tulla jyrätyksi kotikentällään (jos ymmärrät mitä tarkoitan). Olen ollut yllättynyt siitäkin, kuinka moni on ilmoittanut lukevansa.
Epätoivotut kommentit voi myös poistaa.
Ei niitä ole tullut.
Lähinnä mun pointti (kai) oli, että tämä on ollut mun omaa jorinaa itselleni. Saan olla omassa blogissani ihan miten periaatteeton tahansa ja kirjoittaa huonoa kieltä (valitettavasti lääkkeet huonontavat sitä). Ajattelen yhtä ja näppäimistö tuottaa toista. Bipo-lääkkeiden sivuvaikus sekin:-(
Ammattikirjoittajan kommentit nostavat täällä(kin) varpailleen, vaikkei se tarkoitus olisikaan.
Ei lasten ehkäisevä terveydenhoito ole vaikeaa, jos vaivautuu vilkuilemaan hieman nk. virallisen lääketieteen dogmien ulkopuolelle. Löytyy monia päteviä ja koulutettuja terapeutteja ravitsemuksen, homeopatian, vyöhyketerapian jne aloilta, joiden hoito on turvallista ja persoonallista ja samalla saa henkilökohtaistettua neuvontaa. Eikä maksa enempää kuin yksityinen terveyspalvelu. Kustannustehokkuus tulee vaikuttavuuden kautta, jos ei vakuutuksen kautta.
Seppo, kyäs tiät mistä.
Lähetä kommentti