Esikoiselle ei ole millään löytynyt seuraa eikä hoitopaikkaa kaikiksi yksinäisiksi lomapäiviksi, joten tyttö on vuorotellut äidin ja isin ilona työpaikalla.
Ensimmäinen päivä äidin töissä meni hyvin. Työelämä ja päihteet -konferenssin ruotsinkielisten artikkeleiden ymmärtämisessä äidillä oli pientä keskittymisvaikeutta, muuten yhteistyömme sujui hyvin. Äidin virhe kuitenkin oli antaa tytön syödä välipalaksi pelkkää suklaata.
Kotiin tultaessa vahinko oli jo tapahtunut. Lapsi oli kylmänhikinen, pahoinvoiva ja tärisevä. Pakotimme miehen kanssa hänet juomaan ja syömään sillä seurauksella, että hän kohta tyhjensikin koko vatsan sisältönsä sohvalle. Parin sipsin ja vesilasillisen jälkeen tyttö onneksi virkosi ja oli entinen itsensä. Sohvan kunnostamiseen sen sijaan meni pari päivää - oksennuksen irroittamiseen ei yksi koneenpyörityskerta riittänyt, ja kankaiden silittämisessä vierähti kaksi tuntia.
Seuraava spyttaaja oli antaumuksella juhannuskakkua ahmiva ja Muumilimpparia hörppivä, yhtäkkiä kasvoiltaan vihreäksi muuttunut Kottarainen. Hän otti ja oksensi kakkunsa takaisin lautaselle. "Ma pieraisin lautaselle" totesi Kottarainen.
Oksennuksia siivotessa tuli mieleen kuinka moneen tehtävään vanhemmuus ihmistä valmentaakaan. Projektityö yllättävine käänteineen ei ole ainoa tilanne, jossa useamman lapsen vanhemmalla langat pysyvät tiukasti käsissä.
Voisin hyvin kuvitella itseni kaoottisessa kenttäsairaalassa suolenpätkien ja eritteiden keskellä käärimässä hihojani ylös ja huhuilemassa kuuluvalla, mutta lempeäntehokkaalla äänelläni :"Ei oo mitään hätää. Äiti tulee!".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Tuo on niin totta, tuo viimeinen lause. Ja se kypsä tottuneisuus, jolla reagoi, kun lapsi oksentaa päällensä (ja äitinsä päälle) puistokonsertin huipennukseksi. Ja äiti ottaa tyynesti piknik-kotista servettejä, siivoaa pahimmat, lohduttaa ja kaapii yrjöt pois olkapäältään. Ihmeesti sitä ihminen oppii...
Cajsa
Jaa.
Mä en ole oppinut, vaikka mullakin on kolme lasta. Mulla menee ihan pasmat sekaisin jos joku meillä oksentaa.
Mies on se, joka haltsaa hankalat tilanteet. HÄn itse muistelee mielellään kesää 2000, jolloin hän loukkasi kätensä työtapaturmassa ja se oli sellaisessa häkkyrässä monta viikkoa. Keskimmäinen oli pieni ja minä olin pakastanut pussikaupalla äidinmaitoa, joiden päälle kaadoin pakastimeen menossa olleen tomaattikastikepurkin. Ja mies hoiteli yksikätisenä katastrofitilanteen _vauva sylissä_, kun minä vain huokailin, hätäilin ja tuskailin.
Hiipinä, sulla onkin _miehen_ aivot;-).
Lähetä kommentti