Miehen työpaikan tilanne on ollut kehno jo vuosia. Kiina-ilmiöstäkin on saatu esimakua kun osa toiminnoista alkutalvesta ulkoistettiin Kiinaan. Henkilökunta on vähentynyt kuin syrjäisen saaren neekeripojat konsaan. Jäljelle jääneet miettivät, kenen pää seuraavaksi vadilta löytyy.
Tasapuolista helpotusta epätietoisuuteen saattaa olla näköpiirissä pikemmin kuin kukaan osasi odottaa. Viime perjantaina firman intranetissa oli julkaistu tieto ulkopuolisen selvitysmiehen asettamisesta. Tämä tarkoittaa, että edessä on mahdollisesti toiminnan lopettaminen kannattamattomana, mahdollisesti konkurssi.
Katastrofiajatteluun taipuvaisena ehdin jo käydä läpi käsien vapinan säestämän ajatusketjun perheemme syrjäytymisestä. Asunnon myymisen kautta kaupungin vuokraloukkuun ja siitä leipäjonoihin.
"Kyllä elämä kantaa", vakuutti hyvä ystäväni ja Kottaraisen kummitäti. Jos elämä olisi murjonut minua vähän vähemmän, tähän mahdollisuuteen olisi helpompi uskoa. Kertaalleen menetettyä haavoittumattomuuden illuusiota on vain kovin vaikea saada takaisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Moinen pitää nähdä uutena mahdollisuutena eikä minään muuna.
Enkä puhu vain lämpimikseni, sillä olen ollut itse työttömänä kolmesti ja mieskin on ollut työttömyysuhan alaisena.
Minulle nyt vain sattuu juuri nyt olevan riittävästi haastetta siinäkin, että kun aamulla herää, ei tiedä sekoaako sinä päivänä vaiko ei. Kaiken muun pitäisi olla vakaata. Työttömyys ja kaksisuuntainen mielialahäiriö samanaikaisesti yhdelle perheelle on vähän liikaa.
Lähetä kommentti