Rakkaudella äiti

Olen kulkenut koko kevään hartiat painuksisssa, väsyneenä, harmaana, ahdistuneena ja itkuisena. Tahdon ihan unohtaa, että vaikka maailma kuinka murjoo ja heittää eteen aina vain uusia koittelemuksia, lapset kasvavat ja kehittyvät sitkeästi eteenpäin. Niiden takia täytyy jaksaa.

Kottarainen on isänsä sanojen mukaan ihan Kamala Akka. Ilkikurinen komentaja, joka ei ole millänsäkään kun hänet päiväkodissa poistetaan kesken nukutuspuuhien muita häiritsemästä. Pahoin pelkään, että tämän mimmin kanssa ollaan vielä hätää kärsimässä kun hän vähän kasvaa.

Viikonloppuna seurasin, miten väsymättömästi Kottarainen jaksoi juosta pallon perässä. Myös penkkiurheilu on Kottaraisen mieleen: hän seuraisi TV:stä silmä kovana niin jääkiekkoa kuin moottoriurheiluakin. Nakki saattaa siis vielä viuhua ja tämäkin äiti joutua kentän laidalle huutamaan.

Keskimmäiselle on jostakin siunaantunut ylimääräinen annos testosteronia. Ennen niin rauhallisesta pojasta on tullut ikiliikkuja. Siellä missä Keskimmäinen menee, kuuluu myös jatkuva pörinä ja päristely. Uhoaminen, miekkailu ja poikamaisemmat leikit ovat tulleet ilmeisesti jäädäkseen.

Edelleen poika jaksaa ilahduttaa tarkkanäköisillä havannoillaan. Eilen hän nappasi äitiä leuan alta kesken hammaspesun ja ilmoitti, että äidillä on naamassa pehmeää, aivan kuin makkaraa.

Esikoisen tilanne on aiheuttanut paljon päänvaivaa. Onneksi lähtölaskenta nykyisestä koulusta on alkanut ja syksyllä Esikoinen voi aloittaa puhtaalta pohjalta uuden opettajan kanssa. Esikoinen on kevään aikana kasvanut, kehittynyt ja kaunistunut.

Kaikesta kuulemastaan se imee kaiken niin tarkkaan, että lapsuudesta minun lapsenani aineksia riittänee useampaankin terapiaan.