sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Jeesus oli kova jätkä

Keskimmäisen päiväkotiryhmä on alkuviikosta käynyt pääsiäisvaelluksella. Poika muistaa hämmästyttävän hyvin kaiken tapahtumassa kuulemansa ja haluaa jopa keskustella aiheesta pääsiäissunnuntain lounaalla.

Käymme läpi pääsiäisen tapahtumia: ristiinnaulitsemista, hautaamista ja ylösnousemista. Kerron Keskimmäiselle, että kyseessä on tarina, johon vain osa ihmisistä haluaa uskoa.

Pojan mielenkiinto on kuitenkin jo muualla. " Mahtoivat ne olla TOOSI pitkät naulat, joilla se naulattiin ristille" poika toteaa silmät pyöreänä. "Ja oli sillä vahvat kädet kun se vieritti sen kiven pois ja KARKASI sieltä haudasta".

Uskonnollinen keskustelu päättyy tällä erää tähän.

Ei kommentteja: