Kuukausi sitten aloitin tasaajan ja purin alas masennuslääkityksen.
Viikko sitten kävin testauttamassa valproaattiarvoni, ja nyt olen odottanut lääkärin soittoa. Eipä ole soittanut.
Olo on sanoinkuvaamattoman sietämätön. Esikoisen asiat (sydämettömät, kiusaavat kaverit ja natsihenkinen opettaja, tulevat allergiakoitokset ja oma huono suhteeni Esikoiseen,) ahdistavat niin, että saan paniikkioireita ja pelkään todella tulevani hulluksi. Äänet, valot, ärsyttävät. Aloitan asioita, mutta en saa mitään kunnolla loppuun. Pakenen auringonpaistetta sisätiloihin ja toivon, että jo olisi kesäkuu.
Identiteettikriisi on kiusannut psykiatrikäynnistä saakka. Kaksisuuntaisten vertaistukipalstalla kirjoittavat ihmiset kuulostavat kovin, kovin sairaalta. Kuitenkin he valittavat asioista, joita minä pidän täysin normaaleina.
Kyllä vain minun mielialani voivat vaihdella ärtymyksestä iloon monta kertaa saman päivän aikana enkä koskaan ole osannut pitää sitä epänormaalina. En sen puoleen sitäkään, että tapanani on jatkuvasti puuhata jotakin: siivota, leipoa, laittaa ruokaa tai leipoa - taukoamatta. En osaa istua paikallani - eikö sekään ole normaalia?Tänään pakotin itseni leikkimään Kottaraisen kanssa Dubloilla yli tunnin. Sekään tuskin olisi onnistunut ellen samanaikaisesti olisi kuunnellut entisen kuoroni Schutz-levyä.
Tänä keväänä musiikki ja laulaminen ovat pitäneet minua pinnalle. Luojalle kiitos klassisesta musiikista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti